Poika

Kävelin kaupassa, koska minun piti ostaa jotain. Oli minulla mukana listakin, jossa luki, mitä piti ostaa. En vain oikein kyennyt seuraamaan listaa, sillä tunsin, että siinä ei ollut kaikki, mitä tarvitsin. Siksi en pystynyt keskittymään edes niihin ostoksiin, jotka listassa lukivat ja päädyin harhailemaan hyllyjen väliin omissa ajatuksissani, tuijottaen suu auki jokaista hyllyä kuin en olisi koskaan käynyt tavallisessa vähän keskimääräistä suuremmassa ruokakaupassa. Jossain juusto- ja leivonnaisosaston välimailla ohitseni käveli nuori mies, jonka likaiset kangaspintaiset tennarit olivat muinoin olleet valkeat, mutta muuttuneet jo ajat sitten pinnaltaan ruskehtaviksi. Vähän liian pitkät housunlahkeet olivat kuluneet takaa puhki niiden raahauduttua kantapäiden alla. Kengän kanta pyyhkäisi maata joka askelella ja muodosti laahaavan äänen. Poika, tai mies, ainakin juridisesti, suhisi kauemmas, mutta seurasin ääntä, koska mieleni oli tilassa, jossa ei keskitytä ainakaan olennaisiin asioihin

Suhina liikkui kohti juomaosastoa. Itse siirryin tuijottamaan jauhohyllyä. En ollut koskaan edes tullut ajatelleeksi kuinka monta eri lajia vehnäjauhoja on olemassa. Samassa kaupassakin niitä on vähintään kymmenkunta, suuressa osassa varmasti enemmänkin. Ilmeisesti kaikille on kysyntää. Tuskin niitä muuten vain hyllyssä seisotetaan. Keräilin tarvitsemiani tavaroita hitaasti kärryyn ja yritin selvitä ulos kaupan hyllylabyrintistä. Pojan laahustus kuului aina välillä jostain hyllyjen takaa, mutta ei osunut samoihin paikkoihin, missä minä kuljin.

Kassajonoon päästessäni sama nuori mies seisoi edessäni. Huomasin housujenkin olleen ehkä joskus valkeat, tai ainakin ne olivat olleet nykyistä vaaleammat. Hänellä oli toisessa kädessään salkkupakkaus olutta, toisessa roikkui kori, jossa oli muutamia irtotölkkejä ja einesruokaa. Hän vaihteli painoa jalalta toiselle, mutta teki sen jotenkin arasti, kuin peläten häiritsevänsä muita jonottajia. Hän varoi katsomasta muita ihmisiä ja tuijotti tiukasti eteensä, siirsi ostokset pienieleisesti hihnalle ja laittoi korinsa pinoon kuin pyytäen anteeksi aiheuttamaansa häiriötä. Kasvojen muutama partakarva ja ohuet viikset olivat ohuita haituvia, joten hän tuskin oli yli kahdenkymmenen. Kassatyöntekijää hän sentään katsoi silmiin, kun pyysi tältä vielä muiden ostosten päälle tupakka-askin.

Omat ostokseni olivat luultavasti suunnilleen sitä, mitä olin tullut hakemaan. En osannut kiinnittää niihin kovinkaan paljon huomiota, sillä päänsisäiset liikkeet turruttivat ulkomaailman. Osasin maksaa ja pakata ostokset siksi, että olin tehnyt riittävän monta kertaa elämäni aikana. Rekisteröin reppuuni sujahtavan juustopaketin, mutta en juuri muuta. Reppu selässä astelin kohti ulko-ovea, jonka vieressä poika oli pelaamassa peliautomaatilla.

Poika oli selvästi muuttanut vasta asumaan omilleen. Ehkä hän oli tullut kaupunkiin opiskelemaan maalta. Hän vaikutti juuri sellaista pojalta, joka oli ollut pikkupaikalla sen verran hyvä koululainen, että kotipaikan oppilaitokset eivät riittäneet. Suurin osa kavereista jäi pyörimään kotiseudulle, mutta suurin osa tytöistä ja muutama poika muutti suureen maailmaan kouluttautumaan ja etsimään paikkaansa. Syksy oli sen verran aikainen, että poika ei ollut vielä löytänyt juurikaan ystäviä uudesta kaupungista. Hän kulki koulussa ja oli saattanut saada jotain töitäkin oheen, jos oli kotona tottunut tekemään jotain maaseudulla tavallisia askareita. Traktorin ja työkoneiden käyttökokemus on kaupungissa poikkeus, joten maatilan kasvatin on helppo saada esimerkiksi erilaisia koneenkuljettajan töitä, vaikka niihin ei kummempaa koulutusta olisikaan.

Poika haki viikonlopuksi juotavaa kaupasta, koska viikonlopuksi oli tapana hankkia kaljaa kotipaikallakin. Joissain opiskelijapiireissä oli myös tavallista, että jääkaappi on aina puolillaan olutta. Hiljainen poika koettaa sulautua kahteen joukkoon, olla yhtä aikaa kahdessa paikassa niin keskimääräinen kuin mahdollista. Suuressa oppilaitoksessa pitää vain löytää oikea sisäinen ryhmä, johon sulautua. Maalaispojan ei ole helppo sopeutua kaupunkiin eri puolella maata. Ympäristö ja kulttuuri ovat täysin erilaiset. Hän ei ymmärrä kaupunkia eikä oppilaitosta, johon on tullut opiskelemaan. Maatalon kasvatin tietämys asioista voi olla normaalia ja sosiaalisesti hyväksyttävää juuri ja juuri konetekniikan opinnoissa, kun taas kauppatieteellisessä tiedot vaihdelaatikon mekaniikasta tai alapallonivelen rakenteen muuttumisesta Toyota Corollan vuosimallien 1998 ja 2018 välillä ovat arvoltaan negatiivisia. Ei auta, vaikka olisi ollut pikkukunnan lukion taloustietokilpailun voittaja, kun opiskelukaverit ovat hengittäneet tietoa talouden mekaniikasta syntymästään saakka.

Ristiriita ympäristön ja yksilön välillä on kasvanut jo suureksi, vaikka poika olisi kaupungissa ensimmäistä syksyään. Parhaassa tapauksessa ristiriidat alkavat häipyä nopeasti, mutta huonommalla tuurilla ne vain kasvavat. Toivoin, että poika osti olutta, koska hänellä oli juhlat kavereidensa kanssa. Hän saattaisi oppia olemaan kaupungissakin. Hän alkaisi pukeutua vaatteisiin, jotka näyttävät kalliimmilta kuin ovat ja pian kukaan ei erottaisi häntä tyypillisestä kaupunkilaisesta korkeakoulun tuotteesta. Ristiriita jäisi elämään vain hänen sisälleen. Pelkäsin kuitenkin, että oluilla lääkittäisiin koti-ikävää yksin lähiön opiskelija-asunnossa. Hetken turtumus auttaisi unohtamaan yksinäisen viikonlopun oudossa kaupungissa, jossa vesisade lyö pimeästä ikkunaan ja samassa betonitornissa toisilleen tuntemattomat ihmiset kuluttavat yksinäistä aikaansa vain muutaman metrin päässä toisistaan.

Pojan vaihtoehdot olivat ristiriitaiset. Voidakseen sopeutua johonkin hänen on irtauduttava toisesta. Kaupunkilaistunut talousviisas on kotipaikallaan muukalainen. Samoin on maalaispoika kaupungin talousviisaiden joukossa. Kolmas vaihtoehto on kaikkein synkein, sillä hän voi olla sopeutumatta mihinkään. Silloin hän jää kotiinsa juomaan kaljaa, eikä voi olla tekemisissä oikein kenenkään kanssa, koska tuntee olevansa väärässä paikassa mihin tahansa meneekin. Ei kehtaa palata kotiinsa epäonnistuneena kaupunkilaistujana. Ei uskaltaudu kaupungissa ulos, koska on ikuisesti maalainen.

En tiennyt, pitikö poikaa sääliä vai olinko huolissani turhaan. Näin hänessä saman tarinan, joka toistui joka syksy kaikissa suomalaisissa opiskelijakaupungeissa. Toiset selviävät siitä paremmin, toiset eivät lainkaan. Ulkona pimeässä kostea syysilma tuntui epämiellyttävältä kasvoilla. Askeleni veivät kohti kotia ja tuntuivat painavilta. Uskoin, että olisin osannut antaa pojalle useampiakin neuvoja. Uskoani ei horjuttanut lainkaan se, että en osannut sanoa mitään edes omasta elämästäni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.